Meistä

Alajärvellä Hoiskon kylässä elettiin vuotta 1979 , kun ostettiin ensimmäinen kutomakone. Halla-ahon kutomo ky perustettiin ja rekisteröitiin 1982. Pääartikkeli oli alusta alkaen mattojen valmistus ja markkinointi. Yhtiön perustivat Vappu ja Olli Ketola. Kutomo on elänyt muutoksia vuosien varrella. Henkilökuntaa oli parhaimpana aikana  3-5 ulkopuolista työntekijää.  Myös vähittäiskauppa toimi Jyväskylässä lähes 10 vuoden ajan. Vuonna 1995 lähdettiin kehittämään mallistoa ja luotiin Taidepuuvilla poiminto, joka on tänä päivänäkin meillä tuotannossa. Mallistoa on vuosien varrella aina kehitetty ajan henkeä vastaavaksi. Nyt olemme perustaneet verkkokaupan, josta asiakkaiden on helppo valita matot mittojen ja värien mukaan. Haluamme edelleen kehittää suomalaista mattoteollisuutta omalta osaltamme. Tämä verkkokauppa on mahdollisuus yksilölliseen palveluun, jossa sinä päätät ja me toteutamme sen sinun ehdoillasi meidän mallistoa hyväksi käyttäen.